Hej på deere kamut!
Luumunkivi sentään, miten elämä
maistuukin nyt, kun on saanut taas kaikki neljä tassua käyttöönsä! Vaikka ei se
pakkolepo ihan hukkaan mennyt, koska siinä tassu paketissa kököttäessä mun
isojen korvien välissä välähti mieletön oivallus: elämän tarkoitus on etsiä
syötävää – aina ja kaikkialta. Aionkin anoa, että mun kennelnimi Raaw Head
Hunter muutetaan muotoon Raaw Food Hunter. Olen siinä nimittäin melko taitava.
Olen tänä kesänä löytänyt seuraavanlaisia herkkuja:
- myyriä
- ihmisen kakkaa
- metsämansikoita
- naapurin puutarhamansikoita
- naapurin kirsikoita
- mustikoita
- vadelmia
- punaisia viinimarjoja
- luumuja
- kalan perkeitä rannasta
Harmi vain, että olen saanut myyriä niin vähän kiinni.
Joskus me ollaan oikea pieni kaivuriketju, kun myyrä kaivaa pakoreittiä, minä
kaivan myyrää ja mamma kaivaa minua maan alta. Heh. Tuo numero kakkonen oli muuten
yksi löytöjen löytö. Harvoin onnistuu löytämään niin isoa läjää kerralla. Siitä
meikämandoliini vain joutui maksamaan kovan hinnan…. Kotona mamma hinkkasi
korvat, kirsun, kuonon ja kaikki pään karvat koirashampoolla, sitten se pesi
vielä hampaat ja kielen koirien hammastahnalla (mikä oli ihan jees, koska se
maistuu pekonilta). Sitten sain huokaista. Mutta en kauaa, koska yöllä masua
alkoi korventaa kummallisesti. Yhtäkkiä ruskeaa herkkua alkoi syöksyä ylös
mahasta kuin tulivuoren laavaa – ja sitä meinaan riitti! Onneksi ehdin kipaista
keittiön vaalealle matolle, niin että koko laavalätäkkö osui siihen eikä yhtään
mennyt lattialle. Olin aika ylpeä. Ja mahakipukin helpotti. Mammaa taisi kyllä
koskea johonkin, siihen malliin se uikutti ja kiroili mattoa ulos rullatessaan.
Me keksittiin mamman kanssa kesällä uusi harrastus, ja ei,
se ei ole tuo yllämainittu, vaan SUP-lautailu. Meillä ei ole semmoista uutta
hienoa SUP-lautaa vaan vanha surffilauta, mutta sama asia. Meiksi matkustaa
kyydissä ja mamma meloo. Siistiä. Paitsi mamman mielestä ei oo siistiä, kun
meiksi teputtaa koko ajan edestakaisin laudalla ja välillä pulahtaa veteen. En
kyllä tajua, mitä se mammaa haittaa. Tasapainoiluahan se juuri halusi
harjoitella!
Sitten mulla on pari uutta kaveria. Se ensimmäinen oli
kyllä hieman levotonta laatua, joten en oo nähny sitä ensitapaamisen jälkeen,
mutta mielelläni kyllä näkisin. Se on nimittäin talitintin poikanen. Se raasu
oli pudonnut puusta lentämistä opetellessaan ja meiksi kipaisi heti tekemään
tuttavuutta. Mamma ja muut olivat kauhusta kankeina, koska ne luuli, että mä
syön sen. Hei haloo!! Kuka nyt kavereitaan syö?? Kävin nuuhkaisemassa sitä
pörrökaveria ja annoin sille sitten pusun nokkaan. Toivottavasti se tuli siitä iloiseksi.
Mun toinen kaveri on naapurin kissa. Se tulee välillä meidän pihalle
hiippailemaan. Me tullaan ihan hyvin juttuun, mutta Hippu on pieni ongelma, se
kun ei voi sietää kissoja. Hippu pöllyttää aina sen kissakaverin karkuun, kun
meiksi olis vaan vähän halunnut leikkiä.
Kesä taitaa jatkua
vielä, ainakin keleistä päätellen, ja siitä, että pihalla riittää mulle
syötävää. Nyt olen koukussa luumuihin, joita onneksi kypsyy omalla takapihalla.
Videolla mun luumunpoimimisen tyylinäyte – käy muuten työstä, kun toistoja on
kymmeniä! Luumunmakuista syksyn odotusta, kamut!
Nami ja maiskis!
t. Hurri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti