Hurrin seikkailut

Terveisiä tylsyyden keskipisteestä!

Tiedättekös, mikä on tylsyyden huipentuma? Se on se, kun ikiliikkujarusselin tassu paketoidaan jättimäiseksi palloksi ja kielletään kaikki kiva. Ei saa leikkiä, ei saa riehua, ei saa juosta, ei saa hyppiä, ei pääse lenkille, ei pääse agilityyn, ei pääse metsään, ei pääse MI-HIN-KÄÄN. Sitä paitsi minusta vaikuttaa vähän siltä, että mun ruoka-annoksiakin on pienennetty. Siitä ei puhuta, mutta meiksi huomaa tuommoiset salajuonet. No, yksi asia on sentään kohdallaan: Meiksi on ylennetty nukkumaan mamman kainalossa. Mamma selitti isännälle jotain, että pitää vahtia, etten järsi sitä töppöstassua yöllä. Ihan itseään saavat kyllä syyttää, jos joku yö olen järsinyt sen töppösen ja palan sängynreunaakin vielä – niin vähillä ruuilla pitävät.

Mullehan, katsokaas, kävi se urheiluvamma. Varvas meni poikki, kun juoksin agilityssa pallon perään miljoonaa. Sitä varvasta on hoidettu mun mielestä nyt niin kauan ja hartaasti, että alkaisi jo kuulkaa riittää. On ollut pääkallopakettia ja neliapilakuosia ja tukitikkuja ja ilman tikkuja. Mutta nyt tämä koiranpoika tahtoisi jo juoksemaan. Ja joojoo, tiedetään, tassu ei parane, jos juoksen liian aikaisin, mutta saa sitä tahtoa silti. Tässähän kävi niin, että se varvas ei olekaan luutunut niin hyvin kuin olisi voinut, koska mä en ole ollut tarpeeksi paikallani. Mua kun ei ole ollenkaan luotu semmoiseen.  Heti kun kipu lakkasi, meiksi rupesi käyttämään sitä pallukkatassua juoksemiseen. Vaikka en ulos pääsekään kuin hätäisesti tarpeilleni, niin juosta osaan kyllä muuallakin. Sisällä olen välillä pistänyt vähän ralliksi, kun mulle kerääntyy tuonne korvien väliin liikaa höyryä paikallaan ollessa. Niitä höyryjä on sitten ihan pakko välillä päästellä ulos. Yhden korttelikierroksen päivässä ne joutuivat mulle lupaamaan, kun huomasivat, että sitä höyryä alkoi tulla korvista. Ja voi pojat, niillä pikkulenkeillä meiksi on iloinen kuin peipponen! Melkein tekis mieli laulaakin.

Nyt on mennyt kuukausi siitä, kun viimeksi juoksin kunnolla.  Eläinlääkäri sanoi, että pari viikkoa vielä töppösen kanssa ja sitten mun oma tassu saa taas koskettaa maata – on se juhlaa! Mutta koko toukokuu pitäisi silti jaksaa taapertaa hihnassa ja vahvistaa sitä paketissa kutistunutta jalkaa - blaah! Onneksi lääkärissä kuultiin myös hyviä uutisia: kesällä pitää uida paljon, että lihakset palautuvat entiseen kuosiin! No problem, sanon minä! Eläinlääkärissä on kyllä mukavaa porukkaa, vaikka jostain syystä en paljon niistä käynneistä muistakaan. Kotona olen sen jälkeen aina ihan pyörryksissä koko loppupäivän enkä jaksa edes häntää heiluttaa. Eikä kyllä kauheasti huvitakaan. Sen verran riepoo tämmöinen vankilaelämä. Mutta kesä on ihan lähellä, ja mun uintileiri alkamaisillaan! Sitä kohti kolmella jalalla.

 

Terveisin Töppöstassu-Hurri