Elämä maistuu

Hej på deere kamut!

Luumunkivi sentään, miten elämä maistuukin nyt, kun on saanut taas kaikki neljä tassua käyttöönsä! Vaikka ei se pakkolepo ihan hukkaan mennyt, koska siinä tassu paketissa kököttäessä mun isojen korvien välissä välähti mieletön oivallus: elämän tarkoitus on etsiä syötävää – aina ja kaikkialta. Aionkin anoa, että mun kennelnimi Raaw Head Hunter muutetaan muotoon Raaw Food Hunter. Olen siinä nimittäin melko taitava. Olen tänä kesänä löytänyt seuraavanlaisia herkkuja:

1. myyriä
2. ihmisen kakkaa
3. metsämansikoita
4. naapurin puutarhamansikoita
5. naapurin kirsikoita
6. mustikoita
7. vadelmia
8. punaisia viinimarjoja
9. luumuja
10. kalan perkeitä rannasta

 Harmi vain, että olen saanut myyriä niin vähän kiinni. Joskus me ollaan oikea pieni kaivuriketju, kun myyrä kaivaa pakoreittiä, minä kaivan myyrää ja mamma kaivaa minua maan alta. Heh. Tuo numero kakkonen oli muuten yksi löytöjen löytö. Harvoin onnistuu löytämään niin isoa läjää kerralla. Siitä meikämandoliini vain joutui maksamaan kovan hinnan…. Kotona mamma hinkkasi korvat, kirsun, kuonon ja kaikki pään karvat koirashampoolla, sitten se pesi vielä hampaat ja kielen koirien hammastahnalla (mikä oli ihan jees, koska se maistuu pekonilta). Sitten sain huokaista. Mutta en kauaa, koska yöllä masua alkoi korventaa kummallisesti. Yhtäkkiä ruskeaa herkkua alkoi syöksyä ylös mahasta kuin tulivuoren laavaa – ja sitä meinaan riitti! Onneksi ehdin kipaista keittiön vaalealle matolle, niin että koko laavalätäkkö osui siihen eikä yhtään mennyt lattialle. Olin aika ylpeä. Ja mahakipukin helpotti. Mammaa taisi kyllä koskea johonkin, siihen malliin se uikutti ja kiroili mattoa ulos rullatessaan.

 Me keksittiin mamman kanssa kesällä uusi harrastus, ja ei, se ei ole tuo yllämainittu, vaan SUP-lautailu. Meillä ei ole semmoista uutta hienoa SUP-lautaa vaan vanha surffilauta, mutta sama asia. Meiksi matkustaa kyydissä ja mamma meloo. Siistiä. Paitsi mamman mielestä ei oo siistiä, kun meiksi teputtaa koko ajan edestakaisin laudalla ja välillä pulahtaa veteen. En kyllä tajua, mitä se mammaa haittaa. Tasapainoiluahan se juuri halusi harjoitella!

 Sitten mulla on pari uutta kaveria. Se ensimmäinen oli kyllä hieman levotonta laatua, joten en oo nähny sitä ensitapaamisen jälkeen, mutta mielelläni kyllä näkisin. Se on nimittäin talitintin poikanen. Se raasu oli pudonnut puusta lentämistä opetellessaan ja meiksi kipaisi heti tekemään tuttavuutta. Mamma ja muut olivat kauhusta kankeina, koska ne luuli, että mä syön sen. Hei haloo!! Kuka nyt kavereitaan syö?? Kävin nuuhkaisemassa sitä pörrökaveria ja annoin sille sitten pusun nokkaan. Toivottavasti se tuli siitä iloiseksi. Mun toinen kaveri on naapurin kissa. Se tulee välillä meidän pihalle hiippailemaan. Me tullaan ihan hyvin juttuun, mutta Hippu on pieni ongelma, se kun ei voi sietää kissoja. Hippu pöllyttää aina sen kissakaverin karkuun, kun meiksi olis vaan vähän halunnut leikkiä.

 Kesä taitaa jatkua vielä, ainakin keleistä päätellen, ja siitä, että pihalla riittää mulle syötävää. Nyt olen koukussa luumuihin, joita onneksi kypsyy omalla takapihalla. Videolla mun luumunpoimimisen tyylinäyte – käy muuten työstä, kun toistoja on kymmeniä! Luumunmakuista syksyn odotusta, kamut!

 

 

 Nami ja maiskis!

  t. Hurri

Terveisiä tylsyyden keskipisteestä!

Tiedättekös, mikä on tylsyyden huipentuma? Se on se, kun ikiliikkujarusselin tassu paketoidaan jättimäiseksi palloksi ja kielletään kaikki kiva. Ei saa leikkiä, ei saa riehua, ei saa juosta, ei saa hyppiä, ei pääse lenkille, ei pääse agilityyn, ei pääse metsään, ei pääse MI-HIN-KÄÄN. Sitä paitsi minusta vaikuttaa vähän siltä, että mun ruoka-annoksiakin on pienennetty. Siitä ei puhuta, mutta meiksi huomaa tuommoiset salajuonet. No, yksi asia on sentään kohdallaan: Meiksi on ylennetty nukkumaan mamman kainalossa. Mamma selitti isännälle jotain, että pitää vahtia, etten järsi sitä töppöstassua yöllä. Ihan itseään saavat kyllä syyttää, jos joku yö olen järsinyt sen töppösen ja palan sängynreunaakin vielä – niin vähillä ruuilla pitävät.

Mullehan, katsokaas, kävi se urheiluvamma. Varvas meni poikki, kun juoksin agilityssa pallon perään miljoonaa. Sitä varvasta on hoidettu mun mielestä nyt niin kauan ja hartaasti, että alkaisi jo kuulkaa riittää. On ollut pääkallopakettia ja neliapilakuosia ja tukitikkuja ja ilman tikkuja. Mutta nyt tämä koiranpoika tahtoisi jo juoksemaan. Ja joojoo, tiedetään, tassu ei parane, jos juoksen liian aikaisin, mutta saa sitä tahtoa silti. Tässähän kävi niin, että se varvas ei olekaan luutunut niin hyvin kuin olisi voinut, koska mä en ole ollut tarpeeksi paikallani. Mua kun ei ole ollenkaan luotu semmoiseen.  Heti kun kipu lakkasi, meiksi rupesi käyttämään sitä pallukkatassua juoksemiseen. Vaikka en ulos pääsekään kuin hätäisesti tarpeilleni, niin juosta osaan kyllä muuallakin. Sisällä olen välillä pistänyt vähän ralliksi, kun mulle kerääntyy tuonne korvien väliin liikaa höyryä paikallaan ollessa. Niitä höyryjä on sitten ihan pakko välillä päästellä ulos. Yhden korttelikierroksen päivässä ne joutuivat mulle lupaamaan, kun huomasivat, että sitä höyryä alkoi tulla korvista. Ja voi pojat, niillä pikkulenkeillä meiksi on iloinen kuin peipponen! Melkein tekis mieli laulaakin.

Nyt on mennyt kuukausi siitä, kun viimeksi juoksin kunnolla.  Eläinlääkäri sanoi, että pari viikkoa vielä töppösen kanssa ja sitten mun oma tassu saa taas koskettaa maata – on se juhlaa! Mutta koko toukokuu pitäisi silti jaksaa taapertaa hihnassa ja vahvistaa sitä paketissa kutistunutta jalkaa - blaah! Onneksi lääkärissä kuultiin myös hyviä uutisia: kesällä pitää uida paljon, että lihakset palautuvat entiseen kuosiin! No problem, sanon minä! Eläinlääkärissä on kyllä mukavaa porukkaa, vaikka jostain syystä en paljon niistä käynneistä muistakaan. Kotona olen sen jälkeen aina ihan pyörryksissä koko loppupäivän enkä jaksa edes häntää heiluttaa. Eikä kyllä kauheasti huvitakaan. Sen verran riepoo tämmöinen vankilaelämä. Mutta kesä on ihan lähellä, ja mun uintileiri alkamaisillaan! Sitä kohti kolmella jalalla.

 

Terveisin Töppöstassu-Hurri

 

Elämä potkii päähän – tai ainakin sikakovaa varpaaseen

 

Morjensta vaan kaverit! Nyt ei ole kuulkaas yhtään kivaa. Multa meni agilitytreeneissä varvas poikki!  Mamma opetti mulle hallissa puomilta alastuloa uudella käskyllä, kun vanha ei kuulemma enää toiminut hyvin. Meiksi teki hienoja pysäytyksiä, ja mamma palkkasi mun aherruksen tietty pallolla, koska sen parempaa palkkaa ei ole. Yksi varvas ei nyt vaan tällä kertaa kestänyt vauhdissa mukana, kun juoksin miljoonaa sen pallon perään, vaan mokoma otti ja napsahti poikki. Vaikka olenkin reipas russeli, niin ihan pakko oli roikuttaa sitä kipeää tassua ilmassa, niin kovasti sattui.

Onneksi mamma vei mut eläinlääkäriin, vaikka se luulikin, että jalassa olis pelkkä nyrjähdys tai revähdys - haloo, hei! En kai mä lopeta juoksemista pelkän nyrjähdyksen takia, jos pallo on kyseessä!! Siitä olis pitänyt jo mammankin tajuta, että jotain vähän pahempaa on käynyt. Lääkärikäynnistä en muista paljoakaan, koska olin enimmäkseen taju kankaalla, mutta kotona huomasin, että mulle oli kasvanut ihan jäätävän kokoinen pääkallokuvioinen tassu! Sen kanssa on nyt sitten kai elettävä. Onneksi opin nopeasti, että sitä pääkallotassua ei voi ollenkaan laittaa maahan, joten mun pitää siis kulkea kolmella jalalla. Nou hätä, kun on sentään kolme terhakkaa tassua käytössä!

Pääkallotassu oli ollut mulla vuorokauden, kun mä hämmästytin mamman ja isännän kinkkaamalla kaikki 16 porrasta yläkertaan ja sieltä alas – kolmella tassulla, tietty. Sänkyynkin osaan hypätä kolmella tassulla, ja myöskin sieltä alas. Kaikkein kurjinta on silti, että ulos en pääse juuri ollenkaan. Hippu kertoilee mulle, kuinka mahtavia kevään hajuja on metsässä ja leuhkii, missä kaikkialla se on viilettänyt. Meiksi käy sillä aikaa takapihalla pissillä. Jipijee.

Tällä viikolla käytin mamman kanssa uudestaan eläinlääkärissä, ja se sanoi, että luutuminen on alkanut hyvin. Mamman ilmeestä ja hihkumisesta päättelin, että se on hyvä juttu. LUUtuminen kuulostaa todella hyvältä. Kuukausi pitää silti jatkaa tätä tyhmää sisäilyä. Ja sen jälkeenkin pitää kuulemma ottaa rauhallisesti.  Mä näen jo unia, missä juoksen triljoonaa ja saan kiinni jäniksen ja ketun ja fasaanin ja sitten kaivaudun maan sisään ja saan kiinni ainakin sata myyrää. Nami ja maiskis. Tule kesä pian.