18.3.2010
Heippa!
Hurmuri-Hurri
täällä taas! Elämässä on niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että tämä
kuulumisten päivitys meinaa jäädä tekemättä. Niin kuin nyt esimerkiksi se, että
eilen sain melkein fasaanin kiinni. Kantavaa hankea pitkin painelin sen perässä
hurjaa vauhtia, mutta se peijakas nousi lentoon, mikä minusta oli aivan
järjettömän epäreilua, koska minä en osaa lentää (vielä). Yritin kyllä
ponnistaa ilmaan, mutta eihän näillä tassuilla siiville pärjännyt. Se jäi
harmittamaan niin paljon, että taidan harjoitella salaa lentämistä, ainakin
vähän matkaa.
Viime
viikkoina olen muutenkin ollut ulkoilusta ihan täpinöissäni, koska tienvieret
on tulvillaan ihania hajuja! Narttukoirat jättävät minulle sellaisia viestejä,
ettette usko! Ihan pakko lähteä välillä niitä seuraamaan… Mamma on muuten aika
ylpeä yhdestä tyhmästä tempusta, jonka se on meille opettanut: polulla jonossa
kulkeminen! Mamma tietysti itse edellä ja koirat perässä – pah, sanon minä.
Isäntä oli paremmin viivalla ja sanoi mammalle, että ”odotapas vaan, yhtenä
päivänä kuljet yksin siinä jonossa ja koirat on hävinneet jäniksen perään….”
No, se yksi päivä sitten tietty koitti! Tosin Hippu-hikari marssi mamman
perässä, mutta minäpoika haistoin taas aivan huumaavan nartun jäljet ja eikun
kaartamaan takavasemmalle. Mamma huomasi vasta pitkän matkan päästä, että
toinen koira puuttuu, ja sitten se
rupesi kutsumaan minua, mutta ajattelin käydä sen nartun luona ensin.
Mamma alkoi hermostua, koska painelin yhtä autotietä kohti, ja sitten se keksi
ärsyttävän hyvän konstin: se heittäytyi selälleen hankeen ja alkoi kirkua ihan
täysillä! Kuvitelkaa nyt!! Pakkohan meikäläisen oli jättää se ihana narttu
sikseen ja mennä katsomaan, tarviiko se apua. No ei tarvinnut - mrrrr! Ja
sitten toinen vaan syöttää mulle nameja ja laittaa remmiä kiinni niin kuin
mitään ei olisi tapahtunut. Aika julmaa. Mutta sitä narttua en vaan saa millään
mielestä. Illalla on ihan pakko ulvoa ja luuta järsiessä on aina välillä vähän
ulvottava. Jospa se vaikka kuulisi?
Tänään olin
muuten tokossa toista kertaa. Siellä on kivoja koiria ja siellä saa paljon
nameja, mutta niitä toisia koiria ei saa kunnolla edes haistella – aika tylsää.
Luoksetulossa olin siellä haka, mutta seuraaminen meni kuulemma ihan reisille.
En viitsinyt paljastaa, että olisin osannut sen, mutta ne namit alkoi
kyllästyttää, kun ne ei ollut mitään ihan superhyviä, sitä paitsi mamma teki
sen virheen, että antoi mulle ruokaa ennen tokoa – mutta älkää sanoko sille
sitä, ettei se pidä mua nälässä ensi kerralla!
Tällä
viikolla olin myös agilityssä, tosin vain seuraamassa, kun Hippu sai tehdä
kaikkea kivaa, leikkiä ja juosta ja hyppiä. Minä jouduin katselemaan sitä
hauskanpitoa sivusta. Mulla kävi kyllä rapsuttelijoita jos jonkin verran, ja
kaikki oli minuun aivan ihastuneita. Yksi sanoi jopa, että haluaa ehdottomasti
minun pentuni, jos sellaisia tulee (mikä se sellainen pentukin on, en tajua
yhtään). Mutta sen tajusin selvästi, että se ihminen oli minuun aivan
lääpällään, koska siihen olen niin tottunut. Ai niin, se viisas minuun ihastunut
ihminen lupasi trimmata minut. Onkohan se kivaa? Ei kai niin kiva ihminen
mitään kurjaakaan mulle tekisi?
Tällaista
täällä. Nyt menen järsimään iltapalaksi luuta, pusuja teille!
Hurri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti