Hurrin seikkailut

18.7.2010

 

Hurri-isukin kesäkuulumisia

 Minusta on kuulemma tullut isä! En aluksi ymmärtänyt yhtään, mistä on kyse, kun ihmiset taputtelivat minua kylkeen ja sanoivat: ”Mitä isukki!” Sitten ne rapsuttelivat tavallista enemmän ja voivottelivat, että ”voi meidän pikkuiskää”. Mutta yhtenä päivänä ne älysivät näyttää mulle kuvia mun pennuista, ja silloin mulle välähti tää isyysjuttu: mulle on tullut taas lisää kavereita! Siitä tässä koko jutussa oli siis kyse! Meikäläinenhän on tunnetusti sellainen Kaikkien Kaveri: kissat, pennut, dobermannit ja sorsat käy yhtä lailla. Ainoastaan paarmojen kaveria minusta ei kyllä saa tekemälläkään, ne on niin ÄRSYTTÄVIÄ, että ne pitää heti syödä pois surisemasta. Mutta ne pennut näyttivät oikein kivoilta kavereilta!

 Yhtenä päivänä meidän mökkirantaa lähestyi sorsapoikue emoineen, ja meikäpoika loikkasi heti niitä tervehtimään. Uin minkä käpälistä lähti, mutta sorsat uivat vielä kovempaa. Arvaan kyllä, minkä takia: Hippu näki myös ne sorsat ja alkoi heti huutaa ihan kurkku suorana, että: ”Häipykää heti täältä meidän rannasta senkin sorsan rääpäleet tai syön teidät kaikki!” Se osaa olla joskus aika pelottava. Ja minä olisin vain käynyt kysymässä niiltä, että voitteko olla…

 Olenko jo kertonut mun kesäduunista? Se on aika rankkaa, mutta laiskana on niin tylsä olla, että päätin kantaa korteni kekoon. Mun tehtävänä on tyynnyttää kaikki Suomen järvet eli syödä niistä pois kaikki aallot ja laineet ja liplatukset. Mökkijärvellä työpäiväni kestää aamusta iltapäivään, sitten maltan tulla pois vedestä. Välillä käyn ottamassa vauhtia laiturilta ja ponnistan oikein pitkälle – näytän kuulemma ihan liito-oravalta silloin (vaikka liito-oravat eivät kyllä tietääkseni sukeltele!). Jos ihmiset ovat uimassa yhtä aikaa, mun hommat menee vähän niin kuin sekaisin, mutta eihän ne sitä tajua, senkun polskivat vaan ja tekevät koko ajan LISÄÄ laineita ja aaltoja ja kaiken maailman pärskeitä! Joskus se kesäduuni alkaa tuntua ihan mahdottomalle tehtävälle, ja silloin rupean komentamaan niitä aaltoja ja laineita ihan turhautuneena. Ja silloin mamma hakee minut vedestä pois ja pakottaa jäähylle. Jäähyn jälkeen homma maistuu taas oikein mukavalle. Hippua ei kesäduunit kiinnosta. Se menee uimaan vain silloin, kun sillä on TOSI kuuma tai kun joku heittelee sille jotain keppejä tai palloja veteen. Toisaalta, on silläkin tavallaan tärkeä homma toimia vähän niin kuin mun apulaisena (tai varmaan työnjohtajana omasta mielestään). Jos on oikein paljon aaltoja ja laineita, niin Hippu auttaa minua komentamalla niitä laiturilta käsin. Ja kun Hippu komentaa, niin aika moni katsoo parhaakseen väistyä…

 Että meikäläisen kesä on mennyt aika lailla järvessä. Jotain olen sentään tehnyt kuivallakin maalla: Agilityn alkeiskurssi tuli tuossa suoritettua kesäduunien sivussa, ja mukavaahan se oli. Aina sai hyvää syötävää temppujen jälkeen ja näki paljon kivoja kavereita. Siellä ei, harmi vaan, saanut leikkiä niiden kavereiden kanssa yhtään, tervehtiä vain hihnassa. Olin aika taitava mamman mielestä, en pelännyt mitään esteitä ja kuuntelin ohjeita kuulemma ihmeellisen hyvin.

 Tänään yksi mun ihmissiskoista sanoi, että haluaisi olla MINÄ, koska mun elämä näyttää niin mukavalta ja rennolta ja huolettomalta. Mutta sori vaan, vain minä voin olla Hurri. Ja Hurrina on kieltämättä aika kiva olla!

 

Molskis ja loiskis vaan!

 

t. Uimamaisteri Hurri