Hurrin seikkailut

25.8.2011

Hurrin Äijäkoulu

 En varsinaisesti pyrkinyt mihinkään kouluun, mutta joskus käy niin, että elämä kouluttaa ihan pyytämättä. Olisin ollut ihan tyytyväinen siihen Kaikkien Kaveri- ja Ensirakastaja-statukseen, siitä on pelkkiä hyviä muistoja, mutta ehkä oli aika kasvaa pojasta mieheksi. Ensimmäinen kiville karahdus oli alkukesästä, kun mamma pysähtyi lenkillä juttelemaan yhden tutun ihmisen portille. Me Hipun kanssa istahdettiin pitemmän jaarittelun varalta siihen tien poskeen, ja yhtäkkiä puskasta hyökkäsi meidän kimppuun kauhea peto, jonka tassut viuhuivat ilmassa ihan tuulimyllyinä. Se oli sen tutun ihmisen kissa, jolla sattui olemaan pentuja pihalla piilossa. Hippu sai siinä rytäkässä pahemmin köniinsä, kun se ei yhtään osaa antaa periksi – ei edes emokissalle. Mutta opinpahan uuden läksyn: kissat ei olekaan aina kivoja veitikoita….

 Äijäkoulun toinen kurssi käytiin sitten juhannuksena. Mamma vei minut moikkaamaan mökkinaapurin lapinkoiraa, jota en ollut vielä koskaan tavannut. Sekin on uros, joten mamma laittoi minut hihnaan varmuuden vuoksi. Alku meni oikein lupaavasti, esitin parhaita puoliani ja olin niin kaveria että. Lapinkoira sai kuitenkin päähänsä, että juniorille on näytettävä paikka heti alkuunsa, ja se yritti astua meikäläistä. No sehän ei kuulkaas käy. Katsokaas, kun se Virallinen Astuja olen mä!! Siitähän tuli sitten melkoiset tupenrapinat: hihnat oli solmussa ja meikäläisen pää lapinkoiran suussa – henki säilyi, mutta silmälle sai melkein sanoa goodbye…Mamma pelästyi ihan hirveästi, vaikka lopulta saldoksi jäi vain turvonneet ja mustat silmät, joista toinen veresti ja repesi hiukan alaluomesta. Näytin juhannuksen jälkeen aika karskilta - Hurri the suomalainen juhannusäijä!

 Äijäkoulun kolmas kurssi oli meidän omalla pihakadulla. Naapuriin oli kesällä muuttanut koeajalle toinen lagottouros. Pahaksi onneksi ne kaksi urosta olivat vapaana pihallaan juuri, kun me tultiin uimareissulta niiden talon ohi. Molemmat lagotot tuli päälle yhtäkkiä eikä ne uskoneet mammaa ollenkaan(ja saatte uskoa, että se piti hirveää älämölöä). Siitäkin selvittiin onneksi pintanaarmuilla, mutta ei tullut meistä kavereita.

 On mulla ollut kesällä kivaakin, enimmäkseen sitä paitsi! Olin ekoissa virallisissa agilitykisoissani Mikkelissä, ja tuliaisiksi tuli kaksi hylkyä ja yksi vitonen. Hylkyjä ei tulisi ollenkaan, jos mamman jalat ja etenkin ajatus juoksisivat vähän vikkelämmin. Musta saattaa tulla agilityyn vielä kova luu, jos saan mamman koulutettua terävämmäksi! Sitten olen tietty harrastanut uimahyppyjä. Korkein laituri oli metrin verran veden yläpuolella, mutta sitä komeampi leiskautus tuli! Seuraavasta linkistä voit ihailla tyylinäytettäni:

 

 

 

 

 

Tulen edelleen hyvin toimeen kaikkien kanssa, jotka on mulle kivoja, on ne sitten vaikka karhuja. Kesäkuussa kävin moikkaamassa Konekarhu-Penaa Erämessuilla, ja se oli ihan harmiton veikko. Ensin menin haistelemaan sen jalkoja ja sitten heittäydyin sen viereen sammakkoasentoon makaamaan. Yleisöä nauratti jostain syystä kauheasti, mutta kivahan se on, kun mun temput saa ihmiset usein hyvälle tuulelle. Kivaa loppukesää teille, kaverit!

 

 t. Äijä-Hurri